– NOKIAN VESIKRIISI MULLISTI ELÄINLÄÄKÄRIN MAAILMAN JA URAN

Outi Lepistö tuskin olisi arvannut lapsena leikkiessään eläinsairaalaa, että haave vie hänet Vuoden eläinlääkäriksi, uraauurtavaksi väitöskirjatutkijaksi – ja lopulta ympäristöterveydenhuollon laadunhallinnan huippuasiantuntijaksi.

Kansa muistaa hänen kasvonsa Nokian vuoden 2007 vesikriisistä. Pirtevan – Pirkkalan ympäristöterveydenhuollon yksikön – ympäristöterveyspäällikkönä hänen tehtävänsä oli jäljittää ja hoitaa traagisen onnettomuuden seuraukset. Nokian kaupunki kuului Pirtevan toimialueeseen.

Envirovet Oy:n omistaja Outi Lepistö kiiruhtaa haastatteluun toimistoltaan Kirkkonummelta. Stereotypia kireästä, kelloa vilkuilevasta yritysjohtajasta murtuu pian. Lepistö ei olekaan yrittäjä siksi, että se olisi hänellä erityisemmin verissä vaan yksinkertaisesti siksi, että ympäristöterveydenhuollon laatujärjestelmiin keskittyviä työpaikkoja on Suomessa vähän.

Lepistön yritys Envirovet Oy on kehittänyt muun muassa digitaalisen laadunvalvontajärjestelmän, jonka asiakkaina ovat niin Evira kuin monet ministeriöt ja julkishallinnon toimijat.

Lepistö suhtautuu laadunvalvontaan tutkijan intohimolla, tarkkuudella – ja paljon kokeneen ammattilaisen huumorilla.
– Jonkun pitää olla se ikävä ihminen, hän naurahtaa.

Envirovet Oy sai hiljan yhteiskunnallisen yrityksen merkin, mikä on Lepistölle tärkeää: hänen ammatillinen motivaattorinsa on aina ollut hyödyn tuottaminen yhteiskunnalle.

”Ympäristöterveydenhuollossa on kyse heikompien suojelemisesta” sanoo Lepistö.

Väitöskirja tuki yrittäjäksi ryhtymistä

Siemenet yrittäjyyteen kylvettiin jo väitöskirjan valmisteluaikana. Outi Lepistön väitöskirja ”Hyvän hallinnon periaate ympäristöterveydenhuollon pakkokeinomenettelyssä” oli poikkitieteellisyydessään eläinlääketieteen alalla poikkeuksellinen.

Eläinlääketieteessä tehdään harvoin monografiaväitöskirjoja, vielä harvemmin juridiikkaa ja hallintotiedettä yhdisteleviä. Valmistuttuaan kirjasta tuli uusia uria aukova. Eläinlääkäriliitto osti sen oikeudet ja sitä on käytetty kunnissa alan käsikirjana.

Vuonna 2008 valmistuneen väitöskirjan löydökset ovat yhä ajankohtaisia ja paikkansapitäviä – tässä tapauksessa valitettavasti.

Tutkimuksessa analysoitiin sekä suomalaista oikeuskäytäntöä ympäristöterveydenhuollon pakkokeinomenettelyn osalta sekä yli 200 kunnan ja valtion virkaeläinlääkärin tekemää pakkokeinopäätöstä erityisesti toimijoiden oikeusturvan toteutumisen ja pakkokeinomenettelyn vaikuttavuuden kannalta. Tulokset osoittivat, että asianosaisten oikeusturva toteutui paikoin erittäin heikosti. Päätösten perusteluissa oli virheitä ja puutteita ja käytännöt vaihtelivat merkittävästi kunnittain.

– Nyt, kun pidän aiheesta koulutuksia, huomaan, että kunnissa kärsitään samoista ongelmista ja hankaluuksista. Juristeja on liian vähän ja malleja ja ohjeistuksia on huonosti saatavilla.

Lepistö alkoi kirjoittaa väitöskirjaansa työelämän tarpeen pohjalta. Työskennellessään tarkastuseläinlääkärinä Säkylässä hän joutui itse käyttämään pakkokeinoja ja havaitsi kaiken niihin liittyvän juridisen epävarmuuden.

Samaan aikaan Lepistö teki ympäristöterveydenhuollon erikoiseläinlääkärin opintoja. Aiheesta kiinnostuneena Lepistö lähetti kuntiin aineistopyyntöjä pakkokeinoista. Materiaalia kertyi niin paljon, että Lepistö kääntyi erikoistumisopintojensa ohjaajan puoleen hämmentyneenä.

– Ei kun väitöskirjaa tekemään, totesi ohjaaja.

Lepistö otti oheen lisää opintoja muun muassa hallintotieteen alalta. Onnenpotku oli myös ohjaaja: professori Kauko Heuru ymmärsi aiheen tärkeyden – bonuksena professorin eläinlääkäripuoliso.

– En olisi keneltäkään muulta saanut sellaista ohjausta, kiittelee Lepistö.

Nokian vesikriisi lähtemätön kokemus

Ennen yrittäjyyttä ja väitöskirjaa Outi Lepistö ehti tehdä varsin monipuolisia eläinlääkärin töitä. Tehtyään aluksi kliinisiä töitä eläinten parissa Lepistö hakeutui Mäntsälään ympäristöterveydenhuollon johtajaksi. Työ kiinnosti, sillä eläinlääketieteen opinnoissa on paljon mikrobiologiaa, toksikologiaa ja epidemiologiaa, jotka pätevöittävät monenlaiseen. Suuri osa ihmistenkin sairauksista on eläinperäisiä zoonooseja.

Mäntsälästä Lepistö meni vuodeksi merivoimien eläinlääkäriksi, hoitaen sielläkin ympäristöterveyskysymyksiä sisäilmasta maa-alueiden pilaantumiseen.

Seuraavaksi toiveena oli työpaikka maaseudulla, syynä kasvanut perhe. Lepistö siirtyi Satakuntaan tarkastuseläinlääkäriksi. Työ oli käytännössä valvontaeläinlääkärin tehtävä kolmessa eri teurastamossa. Tässä työssä pakkokeinomenettelyt tulivat tutuiksi: uran varrelle sattui vakavia, tuomion saaneita tapauksia.

– Työskentely-ympäristö oli muutenkin karu: kylmää, märkää, meluisaa, ja työ alkoi aamuyöstä. Ja onhan teurastamon perustehtävä eläinten tappamista – James Herriot –tyyppiset idylliset eläinlääkärivisiot ovat siitä kaukana, Lepistö muistelee.

Työ kuitenkin toimi perustana väitöskirjalle. Eivätkä Säkylän haasteet olleet kovinkaan hurjia verrattuna siihen, mitä Lepistön eteen tuli hänen seuraavassa tehtävässään Pirtevan, kuuden kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontayksikön, ympäristöterveyspäällikkönä.
– Ympäristöterveyspäällikön titteli kuulosti hirveän tylsältä. Hain kuitenkin työtä ja tulin valituksi. Tylsää se ei todellakaan ollut, Lepistö hymyilee.

Vesikriisin kasvot

Nokian vuoden 2007 vesikriisi yllätti mittakaavallaan kaikki. Noin 400 000 litraa kiintoaineksesta puhdistettua jätevettä sekoittui kaupungin juomaveteen inhimillisen virheen seurauksena, aiheuttaen tuhansien sairastumisen, kolme kuolemaa sekä viikkokausien juomakiellon kaupungin veteen. Viranomaisvalvonnasta vastaavana päällikkönä kriisi työllisti Outi Lepistöä yötä päivää. Lepistö myös antoi kriisille kasvot.

Tänäkin päivänä ihmiset saattavat tunnistaa hänet kadulla. Lepistö oli median käytettävissä, antoi kaiken tiedon, ja myös hörppäsi ensimmäiset kulaukset uudelleen avatusta vesihanasta.

– Kyse oli uskomattomasta määrästä onnettomia yhteensattumia. Kriisin mittasuhteet yllättivät, ei sitä aluksi kukaan tajunnut.

Kriisi myös muutti Lepistön oman maailmankuvan.
– Tajusin, että milloin vain voi tapahtua mitä vain. Varautuminen ei ole hätävarjelun liioittelua. Valmiutta pitää ylläpitää ja tilanteita myös harjoitella.

Historiallinen vesikriisi sai luonnollisesti myös ministeriön liikkeelle. Toimenpideohjelmia laadittiin.

Lepistö myös oli tiukkana. Vaikka puhtaita vesinäytteitä jo annettiin, hän ei antanut lupaa alkaa käyttää kunnan vettä ennen kuin kaikki liitokset ja pienimmätkin riskitekijät oli moneen kertaan tarkistettu. – Silloinkin olin se ikävä ihminen, Lepistö naurahtaa.

Lepistön ansiot vesikriisin hoitamisessa eivät jääneet huomiotta. Hänet muun muassa valittiin vuoden eläinlääkäriksi vuonna 2009.

Vesikriisin jälkeen Lepistö kiinnostui laadunhallinnasta. Hän kouluttautui ISO-pääauditoijaksi ja teki laatutyötä työn ohessa. Vuonna 2014 hän jäi Pirtevasta vuorotteluvapaalle, jonka aikana kypsyi ajatus jäädä kokonaan Envirovet Oy:ta johtamaan.

Outi Lepistöllä on tutkijan mielenlaatu. Ympäristöterveydenhuollon laadunvalvontaan pätee sama, kuin väitöstyöhön tai vaikkapa Nokian vesikriisin hoitamiseen: asiantuntijalla on asiantuntijan vastuu – tänäkin aikana, kun tiedettä ja tieteellistä tietoa usein aliarvioidaan.

– Meneillään oleva norminpurku on johtanut siihen, että meillä on muun muassa tietyissä elintarvikehygienian kysymyksissä höllemmät normit kuin Itä-Euroopassa.

Lepistön yritys tarjoaakin elintarviketurvallisuuden opintokokonaisuuksia ja varsin tiukkoja auditointeja.

– Ympäristöterveydenhuollon laiminlyönnit voivat johtaa valtavaan inhimilliseen kärsimykseen. Asiantuntijoiden on sanottava se ääneen ja nostettava turvamarginaalit riittävän korkealle.

Tieteellinen koulutus antaa ymmärrystä myös siitä, että luvut voivat valehdella.

-Siksi tarkastelen tietokantoja myös siitä näkökulmasta, että ne voivat vääristellä kokonaisuutta, hän jatkaa.

Lapsuuden haaveammatti on vienyt Outi Lepistön pitkälle. Jääkö eläinlääkärin työlle enää lainkaan aikaa?

– Kliininen työ kehittyy nopeasti ja sitä pitäisi seurata jatkuvasti. Se ei ole ollut minulle mahdollista. Joudun tyytymään naapuruston kissojen ja koirien rokottamiseen, Lepistö hymyilee.

Suomalaisen ympäristöterveydenhuollon laadun kannalta varmasti hyvä niin.

Polemiikki 2/2018

teksti: Salla Nazarenko

kuvat: Merja Ojala