Korona toi, korona vei

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Olen kuullut sanottavan, että nyt pitäisi kirjoittaa päiväkirjaa, että historiallisten tapahtumien yksityiskohdat tulevat varmasti talletettua jälkipolvien ihmeteltäväksi.

Ympäristöterveyskin on saanut oman osansa tästä eriskummallisesta aikakaudesta. Normaali valvonta on laitettu paussille, työntekijät etätöihin ja ravintolat kiinni. Monenlaisia ohjeita, joustoja ja linjauksia on laadittu ja käytäntöjä päivitetty. Etäkokoukset sujuvat nykyään muuten todella hyvällä rutiinilla!

Oppia ikä kaikki

Nyt kun ollaan pikkuhiljaa palailemassa takaisin normaalin arkeen, on hyvä pohtia, mitä tästä kaikesta jäi käteen. Onko jotain, mikä olisi hyvä muistaa sittenkin, kun arki taas vyöryy eteen ja koronakevät on vain yksi muisto muiden joukossa?

Tilanteen vakavuudesta huolimatta pandemian nouseminen koko maailman ykkösaiheeksi voi nimittäin poikia jotain hyvääkin. Länsimaiden – Suomi mukaan lukien – suoranainen turtuminen siihen, että elinympäristömme on turvallinen ja täydellisesti hallinnassamme sai kovan kolauksen. Plussapuolena voikin olla resurssien ja painotusten suuntaaminen jatkossa siihen, mikä asiantuntijoiden mielestä on itsestään selvää: mikrobit käyvät taisteluunsa vuosisadasta toiseen, emmekä sille mitään voi.

Paras strategia on varautua ennalta niin hyvin kuin mahdollista, vaikka kuinka tuntuisi siltä, etteivät moiset uhat sivistynyttä teknologiavaltiota enää kosketa. Kuitenkin pikainen kierros lähimantereille näyttää jo kokonaan toisenlaisen todellisuuden: ympäristöterveyden oppikirjoista tutut taudinaiheuttajat, kuten rabies, E.coli-ripuli ja muut pöpöt sairastuttavat ja surmaavat ihmisiä enemmän kuin meillä liikenne, tupakointi ja sydän- ja verisuonisairaudet yhteensä. One Health, yhteinen terveys ja yhteinen maailma, on totista totta siellä, missä ihmiset ja eläimet vielä elävät läheisesti rinnakkain.

Yhtä vähän kuin enää pääsemme takaisin omalla tilalla kasvaneen pikkukarjan tarjoaman turvallisen lähiruoan nauttimiseen, saamme rajattua zoonoosit ja epidemiat vain muihin maihin – maailmamme on tänä päivänä todellakin yhteinen ja tiivis kokonaisuus.

Mikä on tärkeintä?

Aikanaan jokaisen kriisin kannoilla seuraavaa jälkipyykkiä pestessä voidaan myös kysyä, mihin ympäristöterveyttä todellisuudessa tarvitaan – kriisin keskellä tai ilman kriisiä?

Koronarajoitusten tiimellyksessä normaalioloissa alan kulmakivenä toiminut elintarviketurvallisuuden jatkuva, etupainotteinen ylläpitäminen – kuten näytteenotot, tarkastukset ja pakkausmerkinnät – sai väistyä nopeammin kuin toimijat ehtivät siitä edes haaveilla. Joustot ja helpotukset toki turvaavat toimintaa, jos kansaa olisi alkanut kaatua samaan tahtiin kuin eteläisemmissä maissa, mutta oikeutettu kysymys on, miksi elintarviketurvallisuus ei ole epidemiatilanteessa yksi tärkeimmistä ylläpidettävistä asioista? Ihmisten sairastuminen koronan lisäksi ripuliin tai ruokamyrkytykseen tuskin olisi lisännyt yhteiskuntamme toimintavalmiutta.

Jos taas säännöksiä ja valvontaa ei kriisitilanteessa tarvita tätä tasoa ylläpitämään, miksi sitten muulloin? Mikrobiologiset riskit, kuluttajien tietoisuus ja teollisuuden omat toimet lienevät kohtuullisen pysyviä piirteitä nykykulttuurissamme, eikä lainsäädännön perusteena oleva riskinarviointi siksi voi kovin nopeasti tuottaa kokonaan toisenlaisia tuloksia.

Laadusta voimavara

Nykypäivänä minkään vaatimuksen perusteluksi ei riitä ”viranomainen määrää”, vaan julkiselta vallalta edellytetään tutkittua, dokumentoitua ja läpinäkyvää päätöksentekoa.

Ennen koronapölyn lopullista laskeutumista ympäristöterveydenhuollolla on vielä loistava tilaisuus ottaa paikkansa asiantuntevana, vastuullisena ja yhteiskunnan kannalta äärimmäisen kriittisenä toimialana. Yksi oivallinen keino tässä on laatutyön laittaminen todennetusti ja synkronoidusti käytäntöön, onhan standardien keskiössä luottamuksen lisääminen toimintaa kohtaan asiakkaiden, sidosryhmien ja koko yhteiskunnan taholta.

Laadunhallinnalla voidaan helposti myös osoittaa, että omat prosessit ovat hallinnassa ja todennetusti tasalaatuisia kriisien keskelläkin.

Tehdään käytännössä sitten mitä hyvänsä, ei laiteta kynttilää vakan alle, vaan pidetään tärkeää toimialaa, sen edellyttämää korkeatasoista osaamista ja asiantuntemusta esillä kaikilla turuilla ja toreilla. Kun sitten koronalaskua aikanaan maksellaan, ovat tärkeimmiksi rankatut toimialat luonnollisesti leikkurin ulottumattomissa.

Toivotaan, että laadukas ympäristöterveydenhuolto on tuon listan ykkösenä!

Outi Lepistö

Kirjoittaja on laadunhallinnasta innostunut ympäristöterveydenhuollon asiantuntija ja LaatuNetin kehittäjä